... eipä kun iloinen! Päässäni vain soi tuo Uniklubin Huomenna-kappale, sillä huomenna lähden joukkueeni kanssa pelireissulle Ouluun. Lauantaina sitten pelit, maltan tuskin odottaa! Lähes koko joukkue tulossa mukaan, mikä on tietenkin hyvä asia.

Mutta asiaan. Minun piti kirjoitella rangaistuslaukauksista. Tai oikeastaan ei pitänyt, vaan päätin äsken, että siitä on mukava puhua. Tai siis kirjoittaa. Katselin nimittäin äsken elixir.fi-sivustolta luultavasti viimeistä päivää ilmaisia salibandyvinkkejä. Täytyy sanoa, että tykkään. Varsinkin nuo monet eri rangaistuslaukausvariaatiot Mikko Kohosen opeilla uppoavat.

Jos joku nyt ei jaksa (tai ei ehdi, sillä tämähän luultavasti on se viimeinen ilmainen päivä) mennä katselemaan noita videoita, niin minäpäs kerron muutamasta pääpiirteittäin. Mutta suosittelen kyllä katselemista, mikäli vielä ehdit.

Ehkä paras ja varmin rankkari on mielestäni rystyrankkari, joka edellyttää sitä, että veskari on tullut vastaan. Jos maalivahti pysyy maalillaan, niin veto, rannari, on ehdottomasti paras vaihtoeho. Mutta siitä rystyrankkarista. Se on minusta paras vaihtoehto etenkin siksi, että rystyn ulottuvuus on parempi kuin kämmenen. Ja se on fakta. Ja rankkarihan etenee niin, että tulet keskeltä veskaria kohti, käytät palloa rystyllä, jonka jälkeen viet nopeasti kämmenelle. Siinä siis pitkä harhautus ja sitten pitkälle rystylle ja lähes varma maali tyhjiin (jos pallo ei satu viime hetkellä karkaamaan, kuten kirjoittajalle sattui käymään tässä viime treeneissä...).

Kuten suurin osa salibandyväestä tietää, Klassinen Kohonen -niminen harhautus on Mikko Kohosen bravuuri, joka Kohosen sanoin "toimii melkein sadan prosentin tehokkuudella". Pidän Kohosen pelityylistä ja arvostan häntä pelaajana, mutta jotenkin tämä rankkari ei vain iske. Myönnän, että pieni syy on myös se, etten itse onnistu tässä. Mutta rankkari menee siis näin: menet vetouhalla oikealta puolelta (mikäli olet left, rightit sitten kuvittelevat toisinpäin, niin kuin niin usein muutenkin), vaihdat rystylle (huom. uskalla viedä lähelle) ja juuri ennen maalivahtia siis tuo rystylle siirto, jonka jälkeen viet pitkälle ja siirrät pallon tyhjiin. Yksinkertainen ja useimmiten tehokas. Maalivahdit tietävät tämän, mutta se on järjettömän vaikea torjua, kun sen osaa.

Arvostan suunnattomasti rankkarin taitajia, kuten Roope Pietilää ja Mihu Kohosta. Sydämessäni tosin hieman tuntuu, kun muistelen MM-finaalia ja Kohosen rankkariyritystä. Mieluummin olisin luultavasti ottanut hopean ja Kohosen onnistumisen kuin kullan ja epäonnistumisen. Mutta näin tällä kertaa. Kyllähän tuo kulta on ylitsepääsemättömän hieno suoritus. Siitä luultavasti lisää joskus myöhemmin.

Mutta noista rankkareista vielä. Arvostan rankkarispesialisteja ensinnäkin siitä syystä, että rankkarin vetämiseen tarvitaan paljon kylmäpäisyyttä. Se on hieno ominaisuus ja yksi sen hienoimmista puolista on, että se ei ole pelkästään synnynnäinen kyky, vaan sitä voi myös parantaa. Ehdottomasti arvostan myös rohkeutta, itseluottamusta, kunnianhimoa ja voitontahtoa, joita uskon että onnistuneeseen rankkariin vaaditaan.